tiistai 21. helmikuuta 2017

Oman alan työllisyys

Hellou! Eli nyt tekstiä vähän tästä parturi-kampaajan työllistymisestä. Elikkä parturi-kampaajahan on siis hiusten ja parran hoitamisen asiantuntija. Tämä työntekijä voi myös hiussalonkien lisäksi työskennellä erilaisissa hoitoloissa, kylpylöissä, sairaaloissa sekä tavaratalojen yhteydessä. Tärkeintä ja keskeistä työssä on asiakaspalveluhenkisyys, luovuus ja kätevyys. Parturi-kampaaaja suunnittelee, tekee ja markkinoi. Alan ammattilaisena työskentelet joko itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapalkalla, jolloin liike on vuokrattu useammalle yrittäjälle. Lisäyksenä, että parturi voi työskennellä myös myynti-, konsultointi -ja koulutustehtävissä sekä teatteri -ja media-alan hommissa.


Hiusalalla työskentelee noin 15 000 ammattilaista, joista suurin osa on yrittäjiä jotka toimivat joko ammatin -tai liikkeenharjoittajina. Alalla toimitaan usein vuokratuoliyrittäjinä tai sopimusyrittäjinä toisen yrittäjän tiloissa sovitulla kiinteällä kuukausivuokralla tai tehdyistä palvelutöistä saatua tiettyä prosenttiosuutta vastaan. Hiusalalla on tapahtunut yritysten koon kasvua ja ketjuuntumista. Työllisyyden alueelliset vaihtelut ovat suuria. Parturi-kampaajien työllisyytilanne on heikentynyt viime vuosina. Arvolisäveron korotuksen takia palveluiden hinnat on noussut.
Ammattitaitoisille parturi-kampaajille on silti kysyntää tulevaisuudessa ja työllisyyttä parantaa osaltaan se, että palvelut kattavat yhä useammin myös muita kauneudenhoitopalveluita kuten ripsienpidennyksien tai rakennekynsien tekemistä ja tämä laajentaa asiakaskuntaa sekä lisää työn määrää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti