tiistai 21. helmikuuta 2017

Oman alan työllisyys

Hellou! Eli nyt tekstiä vähän tästä parturi-kampaajan työllistymisestä. Elikkä parturi-kampaajahan on siis hiusten ja parran hoitamisen asiantuntija. Tämä työntekijä voi myös hiussalonkien lisäksi työskennellä erilaisissa hoitoloissa, kylpylöissä, sairaaloissa sekä tavaratalojen yhteydessä. Tärkeintä ja keskeistä työssä on asiakaspalveluhenkisyys, luovuus ja kätevyys. Parturi-kampaaaja suunnittelee, tekee ja markkinoi. Alan ammattilaisena työskentelet joko itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapalkalla, jolloin liike on vuokrattu useammalle yrittäjälle. Lisäyksenä, että parturi voi työskennellä myös myynti-, konsultointi -ja koulutustehtävissä sekä teatteri -ja media-alan hommissa.


Hiusalalla työskentelee noin 15 000 ammattilaista, joista suurin osa on yrittäjiä jotka toimivat joko ammatin -tai liikkeenharjoittajina. Alalla toimitaan usein vuokratuoliyrittäjinä tai sopimusyrittäjinä toisen yrittäjän tiloissa sovitulla kiinteällä kuukausivuokralla tai tehdyistä palvelutöistä saatua tiettyä prosenttiosuutta vastaan. Hiusalalla on tapahtunut yritysten koon kasvua ja ketjuuntumista. Työllisyyden alueelliset vaihtelut ovat suuria. Parturi-kampaajien työllisyytilanne on heikentynyt viime vuosina. Arvolisäveron korotuksen takia palveluiden hinnat on noussut.
Ammattitaitoisille parturi-kampaajille on silti kysyntää tulevaisuudessa ja työllisyyttä parantaa osaltaan se, että palvelut kattavat yhä useammin myös muita kauneudenhoitopalveluita kuten ripsienpidennyksien tai rakennekynsien tekemistä ja tämä laajentaa asiakaskuntaa sekä lisää työn määrää.

VIDAL SASSOON!!

Vidal Sassoon, eli yksi maailman kuuluisimmista parturi-kampaajista! Hänen elinaikansa oli 17. tammikuuta 1928– 9. toukokuuta 2012 (Vidal syntyi Britanniassa ja kuoli yhdysvalloissa). Vidal oli brittiläinen liikemies ja kampaaja. Hän oli tunnettu uusien hiustyylien luomisesta ja hänen nimeään käytetään maailmanlaajuisesti myydyissä hiustuotteissa.
(http://behindthestudio.com/2013/02/18/pampering-myself-for-less-with-vidal-sassoon-pro-series-shampoo-and-conditioner/)

 Ensimmäisen salonkinsa hän avasi 1954. Sassoon kehitti geometristen muotojen pohjalle rakentuneita helppohoitoisia kampaustyylejä, ja hänen pienestä Lontoon-salongistaan tuli 1960-luvulla muotikeskus. Vidal sai vaikutteita kehittämäänsä uuteen hiustyyliin Bauhaus-arkkitehtuurista. Hän laajensi liiketoimintaansa myöhemmin myös Britannian ulkopuolelle ja lopulta myi myös oikeudet tuotteisiinsa 1980-luvulla. Sassoon sai julkisuutta ja hänestä tuli tunnettu muotoillessaan näyttelijä Nancy Kwanin hiuksista polkkatukan jossa oli geometrisiä, teräviä kulmia.
        
(http://passionsquared.net/vidal-sassoon-nancy-kwan-2/)

 Hänen luoma uusi hiustyyli naisille oli jopa vallankumouksellinen sillä silloin muodissa ollut niinsanottu "mehiläispesä" kampaus oli vaikeahoitoinen. Sassoon antoi naisille lisää henkilökohtaista vapautta tekemillään helpompi hoitoisemmilla kampauksilla. Mies teki myös yhteistyötä elokuva-alan kanssa ja muotoili paljon julkisuuden henkilöille hiuksia. Vuonna 1964 Vidal Sassoon avasi toimipisteen New Yorkiin ja seuraavan viiden vuoden aikana hän perusti salongin Torontoon, Beverly Hillsiin sekä parturikoulun Lontooseen. 1973 hän aloitti hiustenhoitotuotteiden myymisen ja vuosikymmennen puolivälissä hänellä oli jo 14 salonkia ja kolme koulua Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa ja Saksassa. Tuotteita myytiin vuodessa parhaimmillaan jopa yli sadan miljoonan dollarin edestä. Sassoon mainosti tuotteitaan sloganilla "Jos et näytä hyvältä, emme mekään näytä hyvältä". Hän lopetti hiusten leikkaamisen 1971 ja luovutti samalla salonkiensa johtaja paikan Roger Thompsonille. Lopulta hän myi 1980-luvulla tuotteidensa oikeudet keskittyäkseen filantropiaan.
(https://fi.pinterest.com/aislinsheffield/1960s/)

Parturi-kampaajaksi?

Kouluttautuminen parturi-kampaajaksi. Täällä Varkaudessa kotipaikkakunnallani amiskassa opiskelen itse hiusalalla. Lähellä, myös Kuopiossa (80km varkaudesta) on mahdollisuus opiskella kampaajaksi. Sen enempää en ole perehtynyt missä olisi koulutus mahdollisuuksia :D Hiusalan opinnot kestävät kolme vuotta, ellei sinulla ole aikaisempia suorituksia edellisistä koulutuksista joista saat hyväksilukuja. Saat valmiuksia tältä alalta esimerkiksi jos tahdot itse opettajaksi hiusalalle + saat itse parturi-kampaajan paperit..

Olisin hakenut jo vuonna 2014 kun peruskoulusta pääsin niin tälle alalle, muttei ollut täällä Varkaudessa silloin mahdollisuutta. Kävin vuoden sisustusalaa ja sitten vaihdoin hiuspuolelle. Aina olen tykännyt hiusten parissa tehdä juttuja ja myös kynsien/ripsien laitto kiinnostaa paljon! Mahdollisesti jatkan tämän koulutuksen jälkeen myös maskeeraus hommia. Työharjoittelu jaksot ovat todella kivoja kun ystävän liikkeessä olen päässyt tekemään, Ja tällä alalla se asiakaspalvelu on tärkeintä, ja sitä oppii parhaiten ollessa topissa. Viime vuonna itseltäni jäi paljon suorituksia tekemättä sairaslomien takia, mutta nyt taas puhaltaa uudet tuulet ja kaikki panokset asetettu koulun käyntiin!

Tälle alalle sopii henkilö joka on sosiaalinen, eli ihmisiin ulospäin suuntautunut. Täytyy olla ystävällinen ja ymmärtäväinen asiakkaalle. Myös se on plussaa jos osaat käyttää mielikuvitustasi ja osaat visioida hiusten parissa! Jos olet todella ujo, sosiaalisissa tilanteissa paineta luova ihminen, saattaa alan asiakaspalvelu tehdä vaikeaa sinulle. Olen itse kylläkin hieman ujo, mutta silti sosiaalinen ja tulen vallan hyvin kaikkien kanssa toimeen! Osaan myös kuunnella ihmisiä (asiakkaita) ja olen ystävällinen. Mielestäni sovin kylläkin tälle alalle, ja juuri tämä ala omalta jutulta tuntuukin! Tahdon kehittyä hyväksi, ammattitaitoiseksi parturikampaajaksi. 

(http://ktkauppa.fi/ammattilaisille/jaguar-sakset/)

Helou!

Morjesta. Eli mun nimi on Ida ja asun täällä Varkaudessa Pohjois-Savossa. Olen 18 vuotias ( -98) ja opiskelen amiskassa parturi-kampaajaksi toista vuotta. Kovasti olen tykännyt näitä tukka hommia tehdä. Asun itsekseni kerrostalo kaksiossa noin 5 vuotiaan kissan kanssa :). Eläimet, elokuvat, kosmetiikka ja musiikki ovat isoja kiinnostuksen kohteita. En harrasta mitään mitä ainakaan sanoisin harrastukseksi :D Blogini sisältö tulee olemaan enimmäkseen hius juttuja. Eli jos sinua kiinnostaa tekemäni värjäilyt, kampaukset, leikkaukset, minkälaisia tukkataikoja ikinä tulen tekemäänkään niin chekkaile blogiani jatkossa :)!